Yritystoiminta käynnistyy!
Paljon on kaikkea elämän varrella ollut kun miettii elämäänsä taaksepäin. On ollut ylä- ja alamäkiä. Välillä sitä on ollut ihan hukassa ja tuuliajolla ja välillä on mennyt päämäärätietoisesti juuri sitä kohti mitä haluaa. Se vaan on ollut vaikeaa edes tietää mitä haluaa. Nyt tuntuu, että kaikki on ollut tätä yritystä kohti, vaikka aiemmin en sitä tiennytkään.
Ehkäpä jo se kun synnyin eläintenpäivänä oli pieni merkki siitä mitä tuleman pitää tai ehkä vaan sattumaa, kukas sen tietää? Itse uskon kyllä kohtaloon. Jokaisella meillä on täällä oma polku ja jokainen tekee siitä omannäköisen. Aiemmin uskoin, että kohtaloonsa ei voi juurikaan vaikuttaa mutta nykyään tiedän, että paljon on itsestäkin kiinni. Välillä ajattelen, että voi kuinka olisin tiennyt kaiken sen mitä tiedän nyt niin silloin paljon nuorempana, miten eri näköinen se oma polku olisikaan?
Vaan kaipa kaikella on ollut tarkoituksensa, kaikella sillä koetulla. Se on tehnyt minusta sen ihmisen, joka olen tänä päivänä ja en olisi se sama ihminen jos olisi kaikki tämä jäänyt kokematta. Tällä haluan vain kertoa sen, että vaikka olisi miten huonossa tilanteessa niin siitä ylipääsy on mahdollista. On keinoja muuttaa elämänsä oman näköiseksi, koskaan ei ole liian myöhäistä. Niin kauan kuin elää, niin on toivoa. Itse haluan antaa sitä toivoa niille kaikille ihanille ihmisille, jotka ei tällä hetkellä muista olevansa ihania ja joiden elämä ei ehkä tunnu edes elämisen arvoiselta. Olen ollut siellä ja tiedän mitä se on, mutta tiedän myös, että sieltä pääsee pois.
Tulethan seuraamaan sivujani ja blogiani, niin kerron myöhemmin lisää. Tulen jakamaan eläinavusteisia keinoja, joita voit tehdä omankin lemmikkisi kanssa. Harjoituksia, joilla saat voimavaroja arkeesi ja elämän kipinääsi takaisin. Mutta juuri nyt hengitä, hengitä syvään, puhalla ulos hieman pidempään kuin sisäänhengität. Toista muutaman kerran. Pyri rentouttamaan leukasi ja hartiasi. Olet tässä ja nyt, hengität ja kaikki on hyvin. Olet ihana, olet upea, muista se! Jos sinulla on lemmikki, seuraa sen hengitystä hetken aikaa ja silitä sen turkkia samalla. Ehkä huomasit jo hieman rentoutuvasi?
Yritykseni tarkoitus on jakaa näitä lopulta yksinkertaisia neuvoja, asioita joita on helppoa tehdä kiireisen arjen lomassa, mutta joilla stressi lievittyy. Niillä lyhyillä harjoituksilla voi olla elämääkin mullistava vaikutus ja ne voivat jopa muuttaa elämäsi tai ainakin vähintäänkin antaa lisää voimavaroja arkeen. Elämä on välillä hyvin hektistä ja stressaavaa, silloin on paras vain pysähtyä ja muistaa hengittää!